Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Millainen on tunteen, ajattelun ja tahdon aivoperusta? Mikä on tietoisuuden tarkoitus?
—
Kesäloma on kulunut pitkälti opintoja tahkotessa, mikä on puolivahingossa merkinnyt myös blogin kesätaukoa. Opintoihin liittyvät esseet harvemmin kiinnostavat muita kuin kirjoittajaansa, mistä huolimatta otan riskin julkaista kognitiivisen psykologian ja neurotieteen jatkokurssille työstämäni tekstin… 😉 Aiheena on tunteen, ajattelun ja tahdon aivoperusta – teemat, jotka toistuvat tietoisuustaitoharjoittelun teoreettisissa esityksissä ja sikäli ovat kiinnostavia myös Mettaversumissa pyöriteltäviksi. Ydinlähteenä toimii Bernard J. Baarsin ja Nicole M. Cagen tajuntaa laajentava ”Cognition, Brain And Consciousness” -järkäle, johon sukeltaminen muistuttaa pitkää tunturivaellusreissua niin työläydessään kuin palkitsevuudessaankin. Tarttukaamme siis järjen ja tunteen hevosten ohjaksiin, jotka lennättävät sielun rattaat kohti korkeuksia!
1 JOHDANTO
Sielua voi verrata siivekkään valjakon ja ajomiehen yhdistettyyn voimaan. Nyt jumalien hevoset ja ajomiehet ovat kaikki hyviä ja hyvää alkuperää, mutta muissa on eri ominaisuuksia sekaisin. Meillä ajomies ensinnäkin joutuu ohjaamaan parivaljakkoa, ja sitten hevosista toinen on hyvä ja kunnollinen ja sellaista alkuperää, mutta toinen on sekä luonteeltaan että alkuperältään sen vastakohta. Siksi on ajomiehen tehtävä pakostakin vaikea ja vaivalloinen. ~ Platon, Faidros s.166-167
Maineikkaassa vertauksessaan Platon kuvailee sielua kuskina vaunuissa, joita vetävät kaksi hevosta – järkeä ja objektiivisuutta edustava säyseä vaalea sekä tunnetta ja subjektiivisuutta edustava villi tumma. Nämä antiikin logos- ja mythos -ajattelun airuet tulee saattaa yhteistyöhön, mikä merkitsee villin tumman hevosen kesyttämistä yhdessä vaalean hevosen kanssa, jotta sielun rattaat pääsevät lentämään kuskinsa viisaan tahdon mukaan. Järjen ja tunteen roolit nähtiin siis jo antiikin ajattelussa ennemmin vuorovaikutteisena kuin vastakohtaisena, mitä tukevat nykyiset tutkimukset emootioiden merkityksestä ajattelussa, muistissa ja toiminnanohjauksessa, kuten esimerkiksi Hämäläinen (2020a) jäsentelee. Tunne, ajatus ja tahto… Tämä kolminaisuus toistuu usein tietoisuustaitoharjoittelun viitekehyksissä, kuten Klemola (2021) kuvaa. Jo buddhalainen oppi, josta moderni mindfulness-liike on saanut keskeiset vaikutteensa, puhuu moraalista, meditaatiosta ja viisaudesta – väljästi tulkiten affektiivisesta, kognitiivisesta ja reflektiivisestä (ks. esim. Goldstein, 2013). Vastaavasti viisaustutkimuksessa suosittu Monika Ardeltin kolmiulotteinen viisausmalli (3D-WISE) puhuu viisauden kolmesta ulottuvuudesta, jotka ovat kognitiivinen, reflektiivinen ja myötätuntoinen (tai affektiivinen), Spännäri ja Kallio (2020) kertovat.
Näillä puhein kirjoitelmani ydinteemat mukailevat Baarsin ja Cagen (2010a) kirjan lukuja 10 (ajattelu ja ongelmanratkaisu), 12 (tavoitteet, toiminnanohjaus ja toiminta) sekä 13 (emootiot). Platonin vaunuvertausta mukaillen etenen ajattelusta (luku 10) emootioihin (luku 13) sekä lopuksi näiden synteesinä päämäärätietoiseen toiminnanohjaukseen (luku 12). Valitsemani teemat ovat saaneet paljon huomiota osakseen myös mediassa: Baarsin ja Cagen (2010b) käsittelemät eksplisiittinen ja implisiittinen ongelmanratkaisu vertautuvat kiehtovalla tavalla taloustieteen nobel-palkitun Daniel Kahnemanin (2011) maineikkaaseen dual-process-teoriaan ja sen kahteen ajattelutapaan (järjestelmät 1 ja 2). Niin ikään hahmotan tavoitteiden, toiminnanohjauksen ja emootioiden aihepiirien kytkeytyvän vahvaa nousukautta elävään mindfulness-liikkeeseen, tunneälyyn ja -taitoihin, positiiviseen psykologiaan, resilienssiin ja esimerkiksi itsemyötätuntoon. Positiiviseen pedagogiikkaan kytkeytyvä tunnetaito-opetus näkyy suomalaisissa luokkahuoneissa esimerkiksi Tampereella, kuten Mansikka (2023) kirjoittaa. Lisäksi Terve oppiva mieli -hanke on tehnyt tietoisuustaitojen merkitystä näkyväksi koulumaailmassa, mistä suosittelen lukemaan enemmän hankkeen nettisivuilta (ks. lähteet).
Kuva: Platon (427/428 eaa. – 348/347 jaa.), kuvaaja tuntematon
2 AJATTELU JA ONGELMANRATKAISU
Baars ja Cage (2010b) jakavat inhimillisen ongelmanratkaisun eksplisiittiseen ja implisiittiseen luokkaan (ks. myös Hämäläinen, 2020b). He kuvaavat eksplisiittistä ongelmanratkaisua selkeästi päämääräsuuntautuneeksi ja johdonmukaiseksi prosessiksi välivaiheineen, mistä päässälasku on osuva esimerkki. Baars ja Cage (2010b) jatkavat luonnehtimalla tätä ajattelutyyppiä kognitiivisesti kuormittavaksi ja suurempaa tietoista käsittelyä vaativaksi. Lisäksi siihen kytkeytyy laajamittaisesti eri aivoalueiden yhteistyötä, kuten Hämäläinen (2020b) summaa. Vastaavasti implisiittinen ongelmanratkaisu ei vaadi tietoista käsittelyä – se vie vähemmän kognitiivista kapasiteettia ja näkyy siten eksplisiittistä suppeampana aivokuoren toimintana, Baars ja Cage (2010b) sekä Hämäläinen (2020b) kertovat.
Nämä kaksi ongelmanratkaisun ja ajattelun tyyppiä ovat tavallisesti vuorovaikutuksessa keskenään, ja esimerkiksi täysin eksplisiittinen ongelmanratkaisu on käytännössä harvinaista, Baars ja Cage (2010b) kertovat. Vaikkapa uutta taitoa opeteltaessa käytetään aluksi paljon mentaalista energiaa ja työmuistia (eksplisiittinen), kun taas taidon automatisoituessa sen käyttö sujuu kuin itsestään (implisiittinen). Lisäksi Baarsin ja Cagen (2010b) mukaan aktiivista ongelmanratkaisua tehtäessä pitkäkestoisesta muistista mieleen palautettu implisiittinen tietotaito tukee muuten eksplisiittistä prosessia. Esimerkkinä käyköön vaikkapa pyörälläajon opettelu lapsena, mistä luultavasti jokaisella on muistikuvia. Lapsuudessa opetellut taidot luonnehtivatkin hyvin näiden kahden ajattelutyypin toimintaa, Hämäläinen (2020b) päättää.
2.1 Työmuisti
Mitä tulee eksplisiittiseen ajatteluun, kieleen ja ongelmanratkaisuun työmuisti on muistin tyypeistä erityisen keskeisessä roolissa, Baars ja Cage (2010b) kertovat. Ongelmanratkaisun kontekstissa muita läheisiä tekijöitä ovat sisäinen puhe, avaruudellinen hahmottaminen ja tarkkaavuuden suuntaaminen, mitä Baars ja Cage (2010b) jäsentelevät toiminnallisessa kehyksessään. Tarkkaavuus tuo aistimuksia tietoisuuden piiriin, mistä seuraa sisäistä puhetta ja toiminnan suunnittelua – lisäksi prosessi vuorovaikuttaa pitkäkestoisen muistin sisältöjen kanssa.
Varsinkin tarkkaavuudella ja työmuistilla on mielenkiintoinen yhteys: niitä vastaavat aivoalueet limittyvätkin keskenään, Baars ja Cage (2010b) toteavat, ja jatkavat tietoisen kokemisen sekä episodisen muistamisen aivoperustojen samoin limittyvän työmuistin kanssa. Hämäläinen (2020b) täsmentää aktiivisna olevan ensisijaisesti frontaali- ja parietaalialueet – näiden lisäksi pihtipoimu, ylempi mediaalinen frontaalialue ja esimerkiksi pikkuaivot osallistuvat prosessiin. Limittymisestä huolimatta kyseessä on itsenäiset kognitiiviset toimintonsa, Baars ja Cage (2010b) muistuttavat – tutkimusasetelmia suunniteltaessa on hyvä olla tarkkana mitä oikeastaan mitataan, sillä työmuistin, ongelmanratkaisun ja tietoisen kokemisen prosessit näyttävät tekevän yhteistyötä aivotasolla.
2.2 Ajattelun ja ongelmanratkaisun tutkimuksesta
Eksplisiittisen ongelmanratkaisun klassisista tutkimusasetelmista Hämäläinen (2020b) nostaa esiin dorsolateraalista prefrontaalikorteksia aktivoivan Hanoin tornit -tehtävän, jossa tavoitteena on siirtää palloja aloitustilanteesta tavoitetilanteeseen mahdollisimman pienellä määrällä siirtoja. Vastaavasti ongelmanratkaisutaitojen automatisoituessa kehittymisen myötä implisiittinen ongelmanratkaisu saa olennaista painoarvoa, mistä Hämäläinen (2020b) mainitsee esimerkkinä shakkimestarit, jotka kykenevät muistamaan useita monimutkaisia pelitilanteita. Shakin peluu käykin hyvänä esimerkkinä inhimillisen työmuistin rajoittuneisuuden laajentamisesta, Baars ja Cage (2010b) kertovat: Nelson Cowanin tutkimuksia mukaillen taikanumero neljästä päästään laajempaan informaatiomassaan ryhmittämällä (engl. chunking) yksiköitä keskenään mielessä sekä liittämällä uutta tietoa aiempaan pitkäkestoisen muistin materiaaliin – esimerkiksi yksittäisestä shakkisiirrosta siirtosarjaan; tai vaikkapa kirjaimesta sanaan, lauseeseen, kappaleeseen… Inhimillinen kyky abstraktioihin, luokitteluihin ja tiedon verkostoimiseen on yhteydessä tähän taitoon, ja se on epäilemättä tuonut merkittävää evolutiivista kilpailuetua lajillemme. Abstrakteja sääntöjä ja luokittelua voidaan edelleen tutkia Wisconsin Card Sorting -tehtävällä, Hämäläinen (2020b) lisää.
Baars ja Cage (2010b) kertovat Unterraineria ja Owenia mukaillen, miten Hanoin tornien kaltainen tutkimusasetelma kuvaa hyvin eksplisiittisen ongelmanratkaisun kolmea vaihetta. Aluksi edetään aloitustilasta (ongelman ja tavoitteen määrittely) päämäärätilaan, jonka lopuksi hahmotetaan kokemuksen tuomalla selkeydellä, millaiset askeleet tai osa-tavoitteet ovat johtaneet päämäärään. Tutkijat kuitenkin huomauttavat tosielämän ongelmien olevan usein monitulkintaisempia, mutta tutkimusasetelmissa hyväksi havaittu strategia jakaa laaja ongelma pienempiin osatavoitteisiin on toimiva keino myös arjessa.
Arjen ongelmanratkaisua voivat vaikeuttaa erinäiset aivovauriot – päättelyssä olennainen otsalohko käsittelee laajoja aivoalueiden välisiä tietoyhteyksiä, ja vauriot lähes missä tahansa kohden aivoja heijastuvat tavallisesti sen toimintaan, kuten Baars ja Cage (2010d) kertovat. Ongelmanratkaisussa keskeinen semanttinen muisti kytkeytyy Hämäläisen (2020b) mukaan temporaali- ja frontaalialueiden yhteistoimintaan, ja se vastaa aiemmin mainitusta tiedon luokittelusta ja verkostoimisesta. Hämäläinen (2020b) kuvaa semanttisen muistin ongelmien näkyvän esimerkiksi yhteen tai useampaan semanttiseen kategoriaan kuuluvien asioiden tunnistamisessa tai nimeämissä – tästä esimerkkinä Oliver Sacksin (1985) kuvaama esimerkki miehestä, joka luuli vaimoaan hatuksi visuaalisen agnosian ja semanttisen virhetulkinnan myötä.
Luvun lopuksi mainittakoon eksplisiittisen ja implisiittisen ongelmanratkaisun vuorovaikutukseen liittyvä oivallus, jota Hämäläinen (2020b) kuvaa yhtäkkisenä muutoksena tietorakenteessa tai uuden rakenteen syntymisenä usein ongelmanratkaisun myötä. Hän liittää äkillisen oivalluksen varsinkin implisiittisen ajattelun piiriin, mitä tukevat EEG-mittaukset ja niissä todetut aivorytmimuutokset. Implisiittistä ajattelua ei tule väheksyä, sillä tiedostamaton ja irrationaalinen eivät ole sama asia. Kun eksplisiittiset keinomme käyvät vähiin, nopea implisiittinen prosessi voi tarjota luovia ja yllättäviä oivalluksia, vaikka se on myös altis vinoumille kuten fiksaatiolle, Hämäläinen (2020b) päättää.
Kuva: oivallus
3 EMOOTIOT
Nykytutkimuksen valossa näyttää, että Platonin maineikas vertaus vaununajajasta ja kahdesta hevosesta on enemmän kuin vain runollis-filosofista maalailua mitä tulee aktiiviseen toimijuuteen. Damasio (1994) kuvailee potilastaan Elliotia, joka menetti otsalohkon syövän myötä kyvyn pitkäjänteiseen tavoitteelliseen toimintaan, mikä oli yhteydessä hänen niin ikään menettämäänsä kykyyn kokea tunteita. Damasion ja kollegoiden (1996) somaattisen merkin hypoteesi argumentoikin tunteiden tai emootioiden olevan olennaisia päätöksenteossa ja toiminnansäätelyssä. Tässä valossa on kuvaavaa, että sana emootio on Oxford University Press:in (2001) mukaan johdettu latinan termistä movere eli liikuttaa, mikä osoittaa tunteiden ja toiminnan väliseen erottamattomaan liittoon.
Mitä emootiot oikeastaan ovat ja millainen on niiden hermostollinen perusta? Hämäläinen (2020a) huomauttaa määrittelykysymyksen olevan vaikea, sillä tutkijoilla on niin paljon erilaisia näkemyksiä aiheesta. Biologisesta näkökulmasta hän erittelee ärsykkeet ja niiden värittämät tapahtumat kolmeen kategoriaan: yhdentekeviin (neutraalit), vältettäviin (aversiiviset) ja tavoiteltaviin (appetitiiviset). Emootioiden hermostollisesta perustasta Hämäläinen (2020a) esittelee kaksi teoriaa, jotka ovat lokationistinen ja psykologinen konstruktionismi. Lokationismi paikallistaa tunneluokat erillisiin hermostollisiin mekanismeihin kuten aivoalueisiin ja hermoverkkoihin, kun taas psykologinen konstruktionismi hahmottelee tunteet psykologisiksi eli koetuiksi käsitteiksi, Hämäläinen (2020a) jatkaa. Psykologisen konstruktionismin tapauksessa tunteet saavat alkunsa päällekkäisten hermoverkkojen toiminnasta ja lukuisten eri systeemien yhteisvaikutuksesta. Pankseppin lokationistisessa mallissa vaikkapa pelko paikantuu pääasiassa mantelitumakkeen sekä suru etummaisen pihtipoimun toimintaan. Konstruktionismista Hämäläinen (2020a) mainitsee Lindquistin ja kollegoiden mallin, jossa esimerkiksi kielellistämiseen, toiminnanohjaukseen ja tarkkaavuuteen liittyvät mekanismit vuorovaikuttavat keskenään muodostaen tunteiden kokemisen hermoverkon.
3.1 Kolminaiset aivot
Paul MacLeanin kolminaisten aivojen käsite on suosittu metafora nisäkkään aivojen toiminnallisesta järjestäytymisestä kolmeen osaan, Baars ja Cage (2010c) kertovat. Puutteistaan huolimatta malli on hyödyllinen kuvaus aivojen evolutiivisesta kerrostumisesta. Hämäläinen (2020a) jäsentelee vanhimman kerroksen eli matelijan aivojen koostuvan aivorungon tumakkeista, jotka Baarsia ja Cagea (2010c) mukaillen vastaavat nopeista, kaavamaisista aistinvaraisista toiminnoista sekä ihmisillä selviytymisen perusmekanismeista (hengitys, syke, tasapaino). Nisäkkään aivot sijaitsevat Hämäläisen (2020a) mukaan matelija-aivojen päällä, ja tähän kerrokseen kuuluu emootioiden tuottamisen ja prosessoinnin kannalta keskeinen limbinen järjestelmä. Baars ja Cage (2010c) kuvaavat limbisen järjestelmän emotionaalisen roolin olevan tietoiseen kokemukseen tulevan ärsykkeen valenssin ja tärkeyden (engl. salience) lisäämisessä, mikä liittyy keskeisesti evolutiivisiin sopeutumispaineisiin (vaara, lisääntyminen, hoivaaminen, ravinnon keruu) vastaamiseen ja siten selviytymiseen. Savannilla tämän järjestelmän herkkyys vaikkapa vaaran merkeille oli kilpailuetu, kun taas modernissa ympäristössä amygdalan laukaisema vahva tunnepiikki tapaa altistamaan ylimääräiselle ja pitkittyneelle stressille, kuten Gilbert (2010) kuvaa. Nähdäkseni eräs nykyihmisen ydinhaasteista on opetella tasapainottamaan Hämäläisen (2020a) kuvaamia limbisen järjestelmän ehdollistuneita tunnevasteita isoaivokuoren kognitiivisen välineistön avulla.
Kolmantena ja evolutiivisesti viimeisimpänä Hämäläinen (2020a) esitteleekin isoaivokuoren eli kädellisen aivot, joka on siis ihmisillä ja muilla kädellisillä luonteenomaisesti kehittyneempi suhteessa muihin nisäkkäisiin. Tämä kerros ilmenee aivopuoliskojen poimuttuneena päällyksenä sekä eräinä subkortikaalisina tumakkeina, Baars ja Cage (2010c) erittelevät. Emootioiden kontekstissa isoaivokuori mahdollistaa joustavuuden tunteiden säätelyssä ja sosiaalisissa tilanteissa (kognitiiviset tilannearviot) – se tuo myös vivahteikkuutta emootioiden valikoimaamme, tutkijat jatkavat.
3.2 Emootioiden säätelyjärjestelmät
Emotionaalisten aivojen toimintaa havainnollistaa Jaak Pankseppin affektiivisen neurotieteen malli, jossa hän esittelee nisäkkäiden aivojen seitsemän emotionaalista järjestelmää, Baars ja Cage (2010c) kertovat. Tutkijoiden mukaan neljä pääasiallista järjestelmää, jotka kehittyvät nisäkkäillä varhain syntymän jälkeen, ovat etsiminen, pelko, raivo ja paniikki – myöhemmin kehittyviä järjestelmiä ovat himo, hoiva ja leikki. Pääasiallisista järjestelmistä eniten tutkittuna Hämäläinen (2020a) mainitsee pelon, jossa amygdala on olennainen – järjestelmän ydinrooli on vaaran välttäminen. Amygdalaan kulkee lukuisia yhteyksiä (afferentit) ja sieltä kulkee pois yhteyksiä muihin aivoalueisiin (efferentit), Hämäläinen (2020a) kertoo, ja jatkaa esittelemällä tietoiseen ja tiedostamattomaan pelon käsittelyyn liittyvän LeDoux:n ylemmän ja alemman radan. Nopea alempi rata selittää pelkojärjestelmän kykyä ohittaa kortikaalinen kontrolli ja siten mahdollistaa välitön automaattinen toiminta mahdollisessa vaaratilanteessa. Ylempi rata sen sijaan on hitaampi ja mahdollistaa vivahteikkaamman tietoisen reaktion tilanteeseen, Hämäläinen (2020a) täydentää. Hänen mukaansa pelkojärjestelmän automaattinen toiminta on todennettu myös aivovauriotutkimuksissa esimerkiksi visuaalista neglect-oireyhtymää potevilla.
Pelkojärjestelmään liittyviä välittäjäaineita ovat adrenaliini ja kortisoli, joita usein nimitetään stressihormoneiksi – ne nostavat emotionaalista vireystilaa, Hämäläinen (2020a) kertoo, ja mainitsee myös hippokampuksen roolin tunnemuistojen säätelyssä. Hänen mukaansa järjestelmä vaikuttaa tunneoppimisen kautta myös tarkkaavuuteen, mistä esimerkkinä sivusilmällä havaitun kepin luuleminen käärmeeksi ja tätä seurannut automaattinen sivuun hyppääminen lenkkipolulta. Havainnon ja pelkojärjestelmän yhteyttä on tutkittu esimerkiksi Stroop-testillä, Hämäläinen (2020a) päättää.
Siinä missä pelkojärjestelmä liittyy voimakkaaseen välttämisreaktioon (aversio), etsintäjärjestelmä liittyy lähestysmiskäyttäytymiseen eli on appetitiivinen, Baars ja Cage (2010c) kertovat. Hämäläinen (2020a) toteaa Pankseppia mukaillen tähän systeemiin linkittyvän aivorungon palkitsemisradat, jotka ovat taustalla nisäkkään päämäärähakuisessa ja uteliaassa ympäristön tutkimisessa. Järjestelmän merkityksestä kertoo nähdäkseni jotain jo se, että varhaisihmistä on kutsuttu keräilijä-metsästäjäksi. Etsintä on syvällä geeneissämme. Etsintäjärjestelmään ja siis palkitseviin kokemuksiin linkittyvä välittäjäaine on dopamiini, Hämäläinen (2020a) päättää.
4 TAVOITTEET, TOIMINNANOHJAUS JA TOIMINTA
Tavoitteista, toiminnanohjauksesta (engl. executive function) ja toiminnasta puhuttaessa puhutaan olennaisesti otsalohkosta, jota Baars ja Cage (2010d) kutsuvat myös ”sivistyksen elimeksi” – kyseessä on keskeisesti ihmisyyttä leimaavia ominaisuuksia säätelevä aivoalue. Tutkijat luettelevat tarkkaavuuden säätelyn, suunnittelun ja toiminnan, tilannearvioinnin, emootioiden säätelyn, motorisen järjestelmän sekä jopa itsetietoisuuden, persoonallisuuden ja eettisen ymmärryksen kuuluvan otsalohkon piiriin. Sen toimintoja on Baarsin ja Cagen (2010d) mukaan tutkittu eläinkokein sekä ihmisaivojen vaurioiden seurauksia havainnoimalla – kuuluisana esimerkkinä he mainitsevat ratatyöntekijä Phineas Cagen, jonka otsalohko vaurioitui teräsputken sinkouduttua hänen kallonsa läpi räjähdyksen seurauksena. Cage selviytyi vastoin kaikkia odotuksia, mutta vaurion seurauksena hänen persoonallisuutensa oli muuttunut ystävällisestä ja tunnollisesta epäsosiaaliseksi ja vastuuttomaksi. Aivokuvantamiskokeet ovat sittemmin valaisseet otsalohkon merkitystä tahdonalaisen huomion säätelyssä ja päätöksenteossa, Baars ja Cage (2010d) toteavat, mutta jatkavat sen roolin olevan moniulotteisempi kuin vain jonkin yksittäisen toiminnon säätely.
Baars ja Cage (2010d) mainitsevat etuotsalohkon (PFC) olevan keskeinen otsalohkon alue, mutta kognitiivisten toimintojen kannalta myös dorsolateraalinen, ventrolateraalinen, anteriorinen ja mediaalinen PFC ovat myös tärkeitä ala-alueita. Otsalohkon toimintoja tai niiden oletettuja vaurioita on kuitenkin vaikea paikantaa ja määritellä selkeästi, sillä alue toimii hermostollisen liikenteen solmukohtana laajalti eri aivoalueiden välillä, Baars ja Cage (2010d) kertovat. Näennäisesti otsalohkoon liittyvä kognitiivinen vajavaisuus voikin heijastella jossain etäämmällä aivoissa sijaitsevaa vammaa. Lisäksi tämä fylogeneettisesti (evolutiivisesti) uusi alue on altis vahingoille, tutkijat toteavat Hughlings Jacksonin teoriaa mukaillen.
Otsalohkoon ja suunnitelmalliseen toimintaan kytkeytyy Baarsin ja Cagen (2010d) mukaan niin sanottu ”tulevaisuuden muisti”, mikä viittaa inhimillisen kognition taipumukseen suuntautua kohti tulevaa proaktiivisesti, siinä missä useita muita lajeja luonnehtii ennemmin reaktiivisuus. Tämä liittyy otsalohkon kykyyn luoda tulevaisuutta koskevia neuraalisia malleja, filosofisesti sanottuna mahdollisia maailmoja – jotain jota ei vielä ole, mutta joka tahdotaan tehdä olevaksi. Luovuus, keksinnöt, työkalut, kieli, abstraktit intersubjektiiviset ideat… kaikki nämä ovat olleet sivilisaatiota ennakoivia tekijöitä kehityshistoriamme varrella, tutkijat toteavat. Tässä prosessissa itsetietoisuuden kehittäminen on ollut Baarsia ja Cagea (2010d) mukaillen evolutiivinen kilpailuetu, joka kytkeytyy metakognitiiviseen kykyyn jäsennellä sisäistä ja ulkoista maailmaa, sopeutua ja ohjata toimintaa joustavasti. Eräiden tutkijoiden mukaan otsalohkon rooli on jopa mahdollistaa inhimillisen tietoisuuden syntyminen, Baas ja Cage (2010d) jatkavat. Esimerkiksi Damasio (2010) pohtii kehonkarttaan kytkeytyvien kokemusten yhteensitoutumisen, jossa otsalohkolla on keskeinen rooli, mahdollistavan itsen prosessin ja siten tietoisuuden nousemisen.
Sivilisaation elin on luonnollisesti olennainen myös sosiaaliselle kognitiolle ja siten moraalis-eettiselle kehittymiselle, Baars ja Cage (2010d) kertovat. Siinä missä vaikkapa visuaalisen järjestelmän kehittyminen edellyttää näköaistiärsykkeitä, sosiaalis-moraalinen kehitys edellyttää sosiaalista vuorovaikutusta ja ikäkauden mukaisia mahdollisuuksia itsenäiseen toiminnanohjaukseen lapsesta saakka, tutkijat jatkavat. Tässä yhteydessä tärkeitä aivoalueita ovat Baarsin ja Cagen (2010d) mukaan orbitofrontaalinen aivokuori ja etummainen pihtipoimu, joka on läheisessä yhteydessä etuotsalohkoon sekä kytkeytyy mielenkiintoisella tavalla myös emootioihin.
5 POHDINTA
On kuvaavaa, että kukin valitsemastani kolmesta teemasta (ajattelu ja ongelmanratkaisu, emootiot sekä tavoitteet, toiminnanohjaus ja toiminta) limittyvät monessa suhteessa – ovathan kaikki näistä joltain olennaiselta osin yhteydessä aivokuoreen, jota luonnehtii nimenomaan laajan kognitiivisen repertuaarin organisointi yhtenäiseksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi toiminnanohjaus ja emootiot tukevat toisiaan, mutta yhtälailla toiminnanohjaus kytkeytyy työmuistiin, joka taas linkittyy myös ongelmanratkaisuun ja ajattelun taitoihin – tahdonalaisesta tarkkaavuudesta puhumattakaan… Valitsemiani ydinteemoja yhdistää myös se, että kaikilla on olennainen merkitys evolutiivisessa kompleksisoitumisessa, joka huipentui inhimillisen tietoisuuden esiinnousuun. Kuten Baars ja Cage (2010d) sekä Damasio (2010) hahmottelevat, itsetietoisuus ja toimijuuden tuntu ovat mahdollistaneet menestyksen monitulkintaisissa tilanteissa, joissa ärsykkeiden paljoudesta on pitänyt kyetä valikoimaan merkityksellinen sisältö. Evoluutio ei toki ole pysähtynyt, vaan ennemmin sopeutumispaineet ovat muuttuneet: keräilijämetsästäjän kehomme ja vanhat nisäkäsaivomme kipuilevat pikavauhtia modernisoituneessa ympäristössä, kun taas kehollisesta olemisesta digimaailmoihin vieraantunut aivokuoremme potee merkityksettömyyttä kuvaannollisesti sanottuna. Vaununohjaajan ajaton tehtävä jatkuu edelleen – otsalohkon aikakaudella tähän erityiseen hevosenhoitoon vaadittavat tietoisuustaidot lienevät arvokkaampia kuin koskaan.
Kuva: omakuva
LÄHTEET
Baars, B. J. & Gage, N.M. (2010a). Cognition, brain, and consciousness: Introduction to cognitive neuroscience (2. painos). Oxford: Elsevier.
Baars, B. J. & Cage, N. M. (2010b). Thinking and problem solving. Teoksessa Baars, B. J. & Gage, N.M. Cognition, brain, and consciousness: Introduction to cognitive neuroscience (s. 347–369). Oxford: Elsevier.
Baars, B. J. & Cage, N. M. (2010c). Emotion. Teoksessa Baars, B. J. & Gage, N.M. Cognition, brain, and consciousness: Introduction to cognitive neuroscience (s. 421–442). Oxford: Elsevier.
Baars, B. J. & Cage, N. M. (2010d). Goals, executive control and action. Teoksessa Baars, B. J. & Gage, N.M. Cognition, brain, and consciousness: Introduction to cognitive neuroscience (s. 399–419). Oxford: Elsevier.
Damasio, A. R. (1994). Descartes’ error: Emotion, reason, and the human brain. New York, NY: G.P. Putnam’s Sons.
Damasio, A. R. (2010). Self Comes to Mind: Constructing the Conscious Brain. Pantheon Books.
Damasio, A. R., Everitt, B. J., & Bishop, D. (1996). The Somatic Marker Hypothesis and the Possible Functions of the Prefrontal Cortex [and Discussion]. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences, 351(1346), 1413–1420. doi:10.1098/rstb.1996.0125
Gilbert, P. (2010). Compassionate Mind: a New Approach to Life’s Challenges. Englanti: Constable.
Goldstein, J. (2013). Mindfulness: A Practical Guide to Awakening. Sounds True.
Hämäläinen, J. (2020a). Luento 10 Emootiot ja kognitio. Luento.
Hämäläinen, J. (2020b). Luento 8 Päättely ja ongelmanratkaisu. Luento.
Kahneman, D. (2011). Thinking, fast and slow. Farrar, Straus and Giroux.
Klemola, Timo (2021). Yiquan – liikettä liikkumattomuudessa. Tampere: Finevision.
Mansikka, H. (2023). Tampere alkaa opettaa alakoululaisille laajasti tunne-, vuorovaikutus ja turvataitoja. https://yle.fi/a/74-20027842. Luettu 29.6.2023.
Oxford University Press. (2001). The Oxford English Dictionary, vol. 5 (2. painos). UK: Clarendon Press.
Sacks , O. (1985). The man who mistook his wife for a hat: And other clinical tales. New York : Simon & Schuster.
Spännäri, J., & Kallio, E. K. (2020). Viisaus – käyttäjän opas. Tuuma-kustannus.
Terve oppiva mieli, https://terveoppivamieli.fi/koulut-paivakodit/tyomme-kasvatus-ja-opetusalalla/. Luettu 29.6.2023.
—
Ps. Artikkelin kuvat enimmäkseen tekoälyn generoimia. Vaunujen symboliikasta viisausperinteissä suositus tälle erinomaiselle artikkelille: https://tietoisuustaidot.com/2020/09/14/mielen-vaunut-viisausperinteissa/ .