Viisaus ennen ja nyt

Nykyistä maailmaa luonnehtivat paradoksit: kulttuurimme korostaa yhtäältä yksilökeskeistä hyvän elämän rakentamista ja toisaalta elämäntapaamme varjostavat maailmanlaajuiset dilemmat – tai ”viheliäiset ongelmat” (wicked problems) – kuten ekokriisi, joka haastaa radikaaliin yhteistyöhön kestävän tulevaisuuden eteen. Monimutkaisessa maailmassa viisaudella onkin aivan uudenlaista kysyntää. Viisaus itsessään on myös moniulotteinen ilmiö: Sen sosiaalinen ulottuvuus voidaan nähdä vastavoimana eristäytyneisyydelle, joka seuraa yksilökeskeisyyden ylikorostumisesta. Vastaavasti viisauden kognitiivinen ulottuvuus näyttäytyy vastavoimana viheliäisiä ongelmia luonnehtivalle tiedolliselle kompleksisuudelle ja silkalle informaatioähkylle. Kiinalaisessa kulttuurissa viisautta merkitseekin termi Zhi Hui, jossa pelkkä Zhi viittaa älylliseen tietoon, mutta koko sanayhdistelmä kokonaisvaltaiseen intuitiivis-henkiseen tietoon. Viisaus on siis jotain enemmän kuin vain tietoa sekä jotain, joka ei ole ainoastaan erillisen yksilön omaisuutta.

”Viisaus”-sanan alkuperä on indoeurooppalaisessa sanajuurella *ueid, joka viittaa havaitsemiseen ja näkemiseen, ja se voi verrata Kreikan sanaan idein, ’idea’ ja Latinan sanaan videre, ’nähdä’. Viisauden määritelmää voidaan hahmotella esimerkiksi seuraavanlaisten tekijöiden kautta: laajojen asiakokonaisuuksien havaitsemista, selkeää näkemystä, tilannesidonnaisuutta, itsetuntemusta, prososiaalista eettistä toimintaa… Eräs kätevä malli viisauden määrittelemiseksi on sosiologi Monika Ardeltin kolmiulotteinen viisausmalli (3D-WISE), jossa viisaus rakentuu kolmesta ulottuvuudesta: kognitiivisesta, reflektiivisestä ja myötätuntoisesta. Tämä kolmijako heijastelee mielenkiintoisella tavalla myös vanhoissa viisausperinteissä tunnettuja erittelyjä; kuten buddhalaisen kahdeksanosaisen tien jaottelua viisauteen (prajñā), moraaliin (śīla )ja meditaatioon (samādhi); tai Platonin ajatuksia viisaudesta logos- ja mythos-ajattelun tasapainon tuloksena. Logoksen edustaessa objektiivista, kognitiivista tai järkiperäistä ajattelua, mythos edustaa subjektiivisuutta, tunnetta, intuitiota, kehollisuutta sekä esimerkiksi luovuutta. Logos ja mythos vertautuvat kiinnostavasti myös psykologian kognitiiviseen ja humanistis-eksistentialistiseen suuntaukseen.

Nykyaikainen viisaustutkimus niin ikään herättelee henkiin tieteellistä kiinnostusta viisauden, hyveen ja eettisyyden kaltaisiin teemoihin, jotka ovat perinteisesti olleet pappien, runoilijoiden ja filosofien suosikkiaiheita, mutta jotka unohtuivat pitkäksi aikaa tieteellisestä keskustelusta esimerkiksi kovaa luonnontiedettä korostaneen positivismin sekä psykologian toista aaltoa luonnehtineen behaviorismin myötä. Kiinnostus näihin teemoihin heräsi kuitenkin jälleen filosofien keskuudessa toisen maailmansodan jälkeen – maailmaa ravistellut sota arvatenkin herätteli tarvetta etsiä merkitystä hävityksen keskeltä, mihin vastauksia tarjosivat osaltaan esimerkiksi eksistentialismi, hermeneutiikka ja fenomenologia. Filosofian – ja sittemmin myös psykologian kolmannen aallon – niin sanottu ”kehollinen käänne” haastoi yhtäältä uusplatonismista, keskiaikaisesta teologisesta ajattelusta sekä kartesiolaisuudesta kumpuavaa dualistista ajattelua ihmistieteissä, jotka pitkään lähestyivät tutkimuskohdettaan ihmistä ikään kuin mekanistisena koneena positivistis-behavioristista näkemystä mukaillen. Keho ja mieli yhtyivät vuorovaikutteiseksi keho-mieleksi, joka ei kellu tyhjiössä, vaan vuorovaikuttaa orgaanisena osana laajempaa monimuotoista ekosysteemiä tai yhteiskuntaa.

Kehollisen käänteen kaltaiset ajattelutavan muutokset raivasivat maaperää 1990-luvulla käynnistyneelle psykologian kolmannelle aallolle, jonka suuntauksista esimerkiksi humanistinen ja positiivinen psykologia lomittuvat nykyiseen viisaustutkimukseen. Humanistisessa psykologiassa korostetaan merkitystä ja itseymmärrystä kohti kasvavaa ainutlaatuista yksilöä ja toisaalta empatiaa muita kohtaan. Positiivinen psykologia on sittemmin kunnostautunut inhimillisten voimavarojen tutkimuksessa, missä tässäkin kirjoitelmassa mainitut viisausperinteet ovat olleet arvokas lähde. Varsinkin onnellisuustutkimus linkittyy vahvasti myös viisaustutkimukseen. Nykyaikaisen viisaustutkimuksen piirissä tunnistetaan aiempaa laajemmin esimerkiksi viisauden sosiaalinen ja yhteisöllinen ulottuvuus – yhteenkuuluvuus muiden ihmisten ja laajemmin luonnon kanssa tunnistetaan olennaisimmaksi perustarpeeksi myös motivaatio- ja työpsykologian piirissä suositussa itsemääräämisteoriassa.

Ajatus ihmisestä kokonaisvaltaisena, elimellisenä osana laajempaa keskinäisriippuvaista universumia, ei toki ole uusi: Kiinan taolaisessa ajattelussa viisas elämä on nimenomaan tuota perusykseyttä ilmaisevan Taon ymmärtämisen ja seuraamisen tulosta. Tao eli ”Tie” käsitetään universaalina perusperiaatteena, joka ohjaa kaikkea olemassaoloa ja jota sinänsä ei voi havaita muutoin kuin esimerkiksi luonnossa ilmenevän jatkuvassa virtauksessa olevan muutoksen kautta. Tätä muutosta kuvastaa taolaisuuden yin-yang-symboli, joka ilmaisee vastavoimien harmoniaa ja siitä syntyvää yhdistymistä wuji:a. Kiinasta puheen ollen viisauden käsitettä (Zhi Hui) onkin käytetty ensimmäisen kerran konfutselaisuuden, Kiinan toisen pääuskonnon, synnyn aikoihin n. 400 eaa.

Siinä missä viisaus on historian varrella usein ollut erottamaton osa uskontoa, jota ei monissa vanhoissa kulttuureissa ole samalla tavalla erotettu omaksi erilliseksi elämänalueekseen kuten tieteellis-rationaalisessa modernissa kulttuurissamme, yksi yleinen viisauden kategorisointi onkin jako inhimilliseen ja jumalalliseen viisauteen sekä käytännölliseen ja teoreettiseen viisauteen. Usein nämä tosiaan yhdistyvät keskenään, kuten Patanjalin joogafilosofiassa, jossa henkisen harjoituksen sekä eettisten ohjenuorien viitoittama viisas elämä johtaa vapautumiseen jumalyhteyden kautta. Jumalallisesta viisauden saavuttamisen polusta mainittakoon myös kristillisen teologi-filosofi Pseudo-Dionysios Areopagitan (n. 400–500 jaa.) kolmen tason malli, joka koostuu puhdistumisen, valaistumisen ja yhdistymisen vaiheista. Puhdistuminen viittaa synneistä vapautumiseen tunnustamalla ja työstämällä omaa kielteistä puoltaan, valaistuminen edelleen hyveiden harjoittamiseen ja Jumalan rakkauden mietiskelyyn sekä yhdistyminen jumalyhteyden saavuttamiseen rukouksen ja muun henkisen harjoituksen valmistamana armolahjana.

Viisauden maallistuneempi hahmottaminen kuvaa tietysti nykyistä viisaustutkimusta, kuten mainittua Monika Ardeltin viisauden kolmiulotteista mallia, mutta sekulaarimmalla viisauden filosofisella pohdinnalla on juurensa jo Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen ajattelussa. Esimerkiksi Platonin kirjoitusten kautta välittynyt tietomme Sokrateesta maalaa kuvan filosofista, jota luonnehtii nykytermein episteeminen nöyryys, eli ymmärrys oman tietämyksen rajallisuudesta. Tämä hahmotetaan viisaustutkimuksessa toisinaan yhdeksi viisaan tunnusmerkiksi – ”tiedän etten tiedä”. Aristoteles puolestaan hahmotteli loogista mallia, joka edelleen näyttäytyy taustavaikuttimena modernissa logiikassa ja argumentaation analyysissä – hänelle logiikka oli olennainen osa viisautta.

Kaiken kaikkiaan, vanha ja uusi lyövät kiehtovalla tavalla kättä viisaustutkimuksen kentällä. Viisausperinteiden klassikoita ei siis turhaan kutsuta ”ajattomiksi” – niissä kiteytyy jotain universaalia. Tästä esimerkkinä eri perinteistä löytyvien kolmijakojen samankaltaisuus Ardeltin viisausmallin kanssa: Buddhalaisen kahdeksanosaisen polun luokitus moraaliin, mietiskelyyn ja viisauteen voi nähdä vastaavan Ardeltin myötätuntoista, kognitiivista ja reflektiivistä ulottuvuutta. Samansuuntainen yhtäläisyys löytyy myös Pseudo-Dionysios Areopagitan puhdistumisesta myötätunnon tai etiikan ulottuvuutena, valaistumisesta kognitiivisena tai meditatiivisena ulottuvuutena sekä yhdistymisestä reflektiivisenä tai viisausulottuvuutena. Tämä on toki vapaata tulkintaa ja eroavaisuuksiakin traditioiden välillä tietysti löytyy. Siinä missä Kuuta osoittavat sormet ovat kautta aikojen näyttäytyneet erimuotoisina tai värisinä ympäri maailman, saman Kuun valaisevat säteet vaikuttavat kuitenkin paljastaneen ihailijoilleen totuuksia, jotka ovat edelleen ajankohtaisia – ehkä nyt enemmän kuin koskaan.

Kirjallisuus

Mindfulness: Practical Guide to Awakening (Joseph Goldstein)

Viisaus – käyttäjän opas (Jenni Spännäri & Eeva K. Kallio)

Kuva: Huushollimme viisausopettaja Sulevi meditoimassa